pilvi
 
pilvi
 
pilvi
 
pilvi
 
pilvi
 
 
kulmat

Internet tuli televisioon

13.1.2012 | IT-palvelutalot | Lassi Virtanen

Aluksi oli TV, sitten Internet. Nyt TV on Internetissä ja huomenna Internet TV:ssä. Heikkohermoisempi sekosi jo ensimmäisen ja toisen lauseen välissä. Pidemmät hermot omaava miettii jo tulevaisuutta. Joko ilmateitse kulkevan kuvaviihteen aika on ohi ja IPTV on SE juttu?

Youtube televisiossa on jo vanha juttu. Internetiäkin on jo muutama valmistaja televisiossaan kokeillut, tosin huonoin tuloksin. Suunta on kuitenkin selvä: Internet syö kaistaa televisiolta. Vai onko kukaan nähnyt uutta tietokonetta, minkä myyntivalttina olisi uusinta uutta oleva TV-viritin?

Nykypäivää ovat (valitettavasti) Elisa Viihteet ja Sonera Koti TV:t, jotka tuovat IPTV:n omaan vanhan koulukunnan televisioon. HD-tason kuvaa janoavat joutuvat päivittämään vanhan Saloran putkitelkkarinsa nykypäivän LED-tauluun. Uusi TV ei tosin poista sitä ongelmaa, ettei Elisan Viihdettä tai Soneran Koti TV:tä ole tarkoitettu käytettäväksi. Vai voiko olla nykypäivää odottaa yli 10min television käynnistymistä ja vihdoin kun TV on päällä saa nauttia verkkoyhteyden katkeilusta johtuvaa pikselöityvää TV-lähetystä?

Piilaaksossa käydään kovaa kilpaa vuoden 2012 TV-Internet herruudesta: Google ja Apple kehittävät, todennäköisesti lähes identtisiä, omilla iOS / Android käyttöjärjestelmillään varustettuja TV-laitteitaan. Kohta Angry Birdsiä voi pelata televisioruudulta mainoskatkon aikana omalta sohvalta, sähköposteista tulee ilmoitukset ruudulle kesken elokuvan loppukohtauksen ja sosiaaliseen mediaan päivitetään automaattisesti kanavat ja ohjelmat mitä kulloinkin katsotaan.

Tämänkin kilpailun ratkaisee varmasti se, kumpi kerkeää markkinoille ensimmäisenä määrittämään standardit palvelun käyttöön. Kuluttajilla päätösvaltaa ei ole. Pakkohan semmoinen on saada jos muillakin on?

Oma ymmärrys loppuu jo kesken. Miksi Internet pitää saada jokaiseen kodin sähkölaitteeseen? Mikä pakkomielle Internetin yhdistämisestä kaikkeen on tullut? Jo nyt kotisohvalle saa älypuhelimen, tabletin tai miniläppärin jotka kaikki ajavat varmasti samat ominaisuudet mitä TV-laitteeseen liitetty Internet tuo tullessaan. Älypuhelimen ja tabletin saa jo toistamaan Angry Birdsin täysikokoisena TV:stä, langattomasti.

Onko TV-internet markkinaherrojen luomaa keinotekoista tarvetta vai onko tässä nyt oikeasti joku juttu?

Post to Twitter Post to Delicious Post to Digg Post to Facebook Post to StumbleUpon

One Response to “Internet tuli televisioon”

  1. Jussi says:

    Vähän ensimakua mitä tapahtuu sitten kun kaikki on netissä:

    http://console-cowboys.blogspot.com/2012/01/trendnet-cameras-i-always-feel-like.html

Leave a Reply

In an effort to prevent automatic filling, you should perform a task displayed below.